Eilen pinkaisin pitkästä aikaa tuonne läheiselle "harjulla" lenkkeilemään. Rakastan sitä reittiä. Leveyähkö hyvä polku kiemurtelee upeassa maisemassa piilossa metsän siimeksessä. Puiden välistä siivilöityy aurinko ja toisella puolella näkyy järvi, toisella puolella kotikylä. Reitti päättyy (tai vaihtoehtoisesti alkaa riippuen kumpaan suuntaan kipittää) mielenkiintoisiin sotahistoriallisiin maisemiin. 

Yleenaä saa olla täysin rauhassa, omien ajatustensa kaverina. Eilen tuli vastaan pari kävelijää, mutta ihmekös tuo kun sataisen lauantain jälkeen sunnuntai ilta oli kaunis. Muutenkin lenkkeilijöitä riitti matkan varrella.

Mieli lepäsi metsässä, annoin ajatusten tulla... ja mennä. Muutenkin olen ottanut nyt henkisen hyvinvoinnin tavotteeksi jonkinlaisen tietoisen läsnäolon harjoittelun, mindfullnes ajatusmaailmaa ja luopumista. Keskittyminen siihen mitä juuri nyt ajattelen, mitä tunteita tunnen ja mitä fyysisesti kropassa tuntuu, auttaa siihen ettei surkuttele niin paljon tulevaa.

Yhtä tärkeää on kuitenkin antaa tunteiden ja ajatusten tulla, ei saa padota. Ajatuksia ja tunteita voi tutkia neutraalisti. Kiittää niitä kyläilystä mutta antaa niiden jatkaa matkaa. Minulle ihan tosi vaikea läksy, mutta eilen illalla sain hyvää oppia siitä että tunteen parissa voi viipyä samaistumatta siihen.

Illalla ahdsti epäselvä raha-asia. Melkein päästin itseni siihen pisteeseen että tappelen puolison kanssa, syyttelen toista. soimaan itseäni... Miksi tämä jäi hoitamatta. Tuleeko tästä nyt hankaluutta. Miksi olen näin tyhmä ja osaamaton... kunnen tajusin että nyt on hyvä kohta opetella erilaosta sisäistä puhetta ja sitä ettei tarvitse samastua tunteeseen. Ahdistuksen voi tuntea ja päästää menemään. 

Tein mulle sopivan harjoituksen jossa tunnustellaan ja katsellaan omia ajatuksia, tunteita ja fyysisiä tuntemuksia. Päästäen ne pois. Noin 10 minuutissa sain itseni alkavasta ahdistuksesta ja kiukusta pois, tyynemmäksi. Sain ajatuksiin sen tunteen että huomenna mieltä painava asia selvitetään ja se otetaan vastaan kuten se tulee. Ja kappas, asia oli ihan järjetettävissä ilman sen suurempaa draamaa. Nukuin hyvät yöunet ja ahdistus hellitti "harjoituksen" avulla.

Tänään olin rakkaan sytävän luona kylässä. Olemme paljo puhuneet hmisen henkisestä hyvinvoinnista, mielenliikkeistä, mystiikasta, yliluonnollisesta ja psyyken vaiktuksesta. Psyyken ongelmista ja vaikeiden asioiden ratkaisemisesta. Ihmisen keskeneräisyydestä ja pimeistä puolista. Hänestä on muodostunut mulle tosi tärkeä tyyppi koska olemme tosi samalla aaltopituudella näistä "henkimaailman asioista". Oli tosi puhdistavaa ja vapauttavaa puhua monta tuntia ihmissuhteista, ihmismilelestä, havahtumisista, asioiden tajuamisista. Helppo puhua ihmiselle joka kannustaa henkiseen kasvuun ja joka itsekin kokee kiinnostusta sisäisen viisauden ja henkisten asioiden pariin.

Huomasin kotiin ajellessani että olen uskomattoman väsynyt. Hyvällä tapaa. Väynyt siitä kuinka sai käydä hyvää ja tarpeellista keskustelua ja peilata omia ajatuksiaan. Mietin matkalla että nyt kyllä menen ja ostan iiiiison pussin karkkia. Mutta jäin kuitenkin miettimään tätä ajatusta että miksi, mihin tarpeeeen karkkis? Helpotukseen? Rohkasti puhumisen jälkeiseen "väsymykseen"? Päätin etten tarvitse karkkia. Ostin proteiini-vanukasta joka nyt hyytyy jääkaapissa odotellen tuoreita mansikoita kaveriksi. Kunnon pekoni-salaatti naamariin, pihasauna lämpiämään. Hetki terassilla kirjoittaen ja katsellen kun ukkonen lähestyy...

Väsynyt ja jotenkin tyhjä olo, tunne siitä että hyviä asioita on tulossa. Hyvää oppimista on tapahtumassa. Ja aion nauttia matkasta kohti päämääriä. Paljon on vielä mietittävää, paljon jossain vaiheessa sanottavaa, mutta nyt on hyvä näin. istua terassilla ja tuntea itsensä ukkosen tullessa pieneksi.