No wuppiduuuuu! 

pari päivää sitten oli ihan vaan vapaapäivä liikunnasta suunnitteilla. Yövuoron jälkeinen jumitus ja edellisenä päivänä toteutettu "juoksu koulun" treeni jne.

Illalla alkoi kuitenkin sellainen polte lenkkipolulle että pakkohan se oli kiskoa Asicset jalkaan ja lähteä hikoilemaan. Olo tuntui jotenkin tosi energiseltä ja hieman suoraan sanoen vittuuntuneelta niin päätin et hittojako tässä pidättelemään jos juoksuttaa niin sitten juostaan. 

Ajattelin että lähdetääs tässä nyt sitten kokeilemaan missä kantimissa se peruskunto makoilee ja kuinkas pitkän matkan se tämä matami jaksaa lyllertää juoksua/hölkkää. Muutamien satojen metrien rivakan kävelyn jälkeen siis tossut taittamaan taivalta oikein juoksun tahdissa.

Ensimmäiset 3km oli melko tervan juontia. Rytmin hakemista, jalkojen tottumista taas askeltamiseen ja siihen että rasitus kasvaa kävelyyn verraten. Sata kertaa olin valmis luovuttamaan, toteamaan että miksi ihmeessä rasittamaan itseään kun vois makoilla sohvallakin vaan ja herkutella esim Ben & Jerrysillä tai sipseillä ja narista kun maha turpoaa ja peilikuva ärsyttää. jep. indeed.

No valitsin kuitenkin painaa menemään edelleen ja siinä kolmen kilsan jälkeen jotenkin helpottikin. Tuli itseasiassa hyvä olo. Sinne viiteen kilsaan asti rullasi ihanasti. Hirvee itsevarmuus päässä ja mielestäni näytin ihan Lasse vireeniltä (paremmilla tisseillä tosin) siellä porhaltaessani pururadalla. (Todellisuudessa kuka vaan rollaattori-reima 87v olis mennyt musta heittämällä ohi koska vauhtinihan ei ole mikään vertailua kestävä vielä...). 

5km juoksuhan oli se mun aiempi suuren suuri ennätykseni. Nyt viiden kilsan kohdalla päätin etten anna periksi kun tänne asti oon puurtanut että nyt juosten kotiin asti ja periksi ei anneta ellei jalka irtoa. (tosi tervettä juu, mä oon hieman äärimmäinen joskus). Yritin tossa kotikadulla vielä ottaa perinteistä loppukiriä ja sykkeen nostatusta mutta ei jumankekka irronnut juurikaan kovempaa vauhtia. jalat aivan poikki, katki, rikki, puhki. Todellakin kaikkensa antaneena siis saunan lauteille venyttelemään.

6,3km tuli siis nyt ennätysmatkaksi ja täytyy kyllä sanoa että edes tuskin sinne 7km on turha vielä haaveilla, menee järjettömyyden ja rajojen väärälle puolelle jos sitä lähtee nyt revittelemään.

Nyt jos maltan tunnollisesti tuota juoksukoulua noudattaa vaikkapa kuukauden ja jos saisin lisättyä työmatka-fillaroinnin (12km per suunta) ohjelmaan ainakin 2 kertaa viikossa niin saisi jalkoihin lisää kestävyyttä ilman että käy polvien päälle niin paljon kun juoksu. Joskus siinä juhannuksen tienoilla voisi taas koitella joko 7km raja lähenee juosten <3

Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pakko oli näyttää säälle sentteriä. Vettä meinaan vihmoi niin että molemmissa lenkkareissa oli litra vettä ja habitus mallia uitettu koira.

 

Jättäkäähän kommenttia jos kyläilette täällä :)