Olo on mitä mainioin, mitä nyt sellasta kunnon rehellistä väsymystä on ilmoilla kun yöunet on jääneet liiä lyhyellä. En vaan millään osaa mennä ajoissa nukkumaan ja sitten kun kello soi armotta ja ennen kuutta aamuvuoroina (joita on ollut nyt useampi) niin aamuisin en kyllä ole kauheen pirtsakka.

Mutta jotenkin hirveen hyvällä tuulella ja kevyellä mielellä olen ollut johtuen tosta sisäisen voiman treenauksesta, yhtälailla kun ulkoisenkin voiman ja kestävyyden kasvattelusta.

Lähdin eilen rankahkon ja tapahtumarikkaan työpäivän päälle hölkälle ja oli taas se sisäinen polte kun kaikki elementit on kohdillaan. Sellanen et tuntuu et kaikki on vaan niiiiiin sopivalla tolalla; voimaa kropassa, pää kaipaa kipeästi nollaamista, selkä on vähän kiukuissaan päivän duuneista ja tietokoneella istumisesta työpäivän päätteeksi (potilas-asiakirjoihin kirjaamiset siis istuttaa koneella joskus tunninkin putkeen). Niin eihän siinä akka voi muuta kun lähtee koetteleen et mitäs sitä vanhasta ruhosta irtois. Oiva päivä siis kokeilla onko kunto kohdillaan ja onko nousujohteisuutta treenissä... Eli taas se ihanan kamala ja kamalan ihana "paljonko pystyn juoksemaan putkeen"- treeni.

ja tattadadaaaa, tittidii, tilpitappi tilpitappi ja kaikkee muuta liiba laaba. Se on hei meikä puten uusi juoksu ennätys 8km!!! woooooaaaaah. Matkalla oli niin äijä olo että pakko olla jotain saakelin adrenaliinia ja testosteroja veressä koska niin oli sellanen voittaja-macho olo että pelkäsin neljännen kilsan kohdalla et pippeli kasvaa housuun tällä menolla!! Oli vaan niin jollainlailla hurjan vahva ja lähes voittamaton olo.

Loppumetreillä juoksua kun olin siinä edellisen ennätyksen kohdilla, 6-7km välillä, lähti korvanapeista kuulumaan Kaija Koon Kaunis, Rietas, onnellinen ja hyvä etten itkenyt liikutuksesta. Taas iski mieleen kuinka sitä saa olla jokaisesta taitetusta kilometristä ihan sairaan tyytyväinen ja ylpeä itsestään. Tässä on käyty noiden sairauksien kanssa sellainen henkinen ja fyysinen suomi-venäjä talvisota ettei tosikaan. Ei oo kun pari-kolme vuotta kun makasin maha leikattuna sairaalassa ja kaikki ihmetteli miksi likasta on veto nii pois ja tulehdusarvot huitelee yli 500 (normaali arvo on alle 8). No kappas siellähän oli suolistosta tikit pettäneet ja vatsakalvontulehdus jylläs. Ei muuta kun taas kirurgin veitsen alle ja tällä kertaa maha auki tisseistä tu*ssuun ja perusteelliset toimenpiteet jotta saatiin muija taas jaloilleen. Liki oli että kolmekymppisten sijasta ois juhlittu mun hautajaisia. Mutta sieltä vaan noustiin ja 8kk sen jälkeen kisasin Englannissa "MM-kisoissa" jo taas tanssiparketilla. Mut kieltämättä näihin ajatuksiin perustuen toi Kaija Koon biisi kyllä nostatti melkoisen riemun ja kiitollisuuden taas mieleen. Just Because I Can.