tulkaahan lukemaan :

http://www.lily.fi/blogit/run-babe-run

Lähellä kyllä oli. Kesä ja lomakausi lipsautti taas syömiset päin sitä kuuluisaa mäntyä ja kaikkia muitakin havupuita. Sitä luulee osaavansa kohtuuden mutta helposti sitä karkaa sinne kohtuuttomuuden luvattuun maahan jossa toinen käsi hamuaa  karkkia suuhun ja toinen käsi pitelee selkää kun taas sattuu. Errare humanun est.

Löysin kaikessa hiljaisuudessa Kukkalaakso.com:n "Haluan olla minä"-haasteen. ( http://kukkalaakso.com/haluan-olla-mina/ ) 

Muutoksia joita sen avulla olen nyt pian 3 viikkoa toteuttanut ovat:

- Aamulla potkaisen päivän käyntiin isolla tuopilla vettä jossa on sitruunaa ja kalaharin suolaa. Olin tämän suolahomman kanssa melko skeptinen, mutta sen olen ainakin huomannut että nyt kun liikuntaa on taas ollut paljon niin ei ole tullut huimausta/rytmipulmia sydämeen jne joita joskus aiemmin on ollut liikunnan lisääntyessä (magnesiumit laskivat normaalin alarajoille).

-Viljat on olleet kohta 3 viikkoa melkein kokonaan pois ruokavaliosta. Sanon melkein koska olen tässä syönyt ravintolassa yhden kevätkääryleen ja kotona yhden pienen palan valkosipulipatonkia.

-maitotuotteiden (etenkin turkkilainen jogurtti) suurkuluttajasta on tullut minimoija. Oon korvannut jogurtin soija-jogurtilla. Sille kyllä etsin yhä vaihtoehtoja koska jotkut lähtee väittää soijan olevan myös kaikkea muuta kun terveyspommi. Kahvissa toimii hyvin mantelimaito ja soijamaitoakin oon kokeillut, samoin soijakermaa.

- Peruna, pasta ja riisi on nou nou. Mut nehän oon ennestään jo tiennyt itselleni ei niin hyviksi tuotteiksi. 

- Lisätty sokeri on ehdoton EI. Työstän vielä päässäni täydellistä sokerittomuutta. Sen aika ei tunnu olevan nyt koska muutoksia on muitakin ensin omaksuttavaksi. Mutta nyt on jo selvää että ei karkkia, ei sokeria kahviin, ei sokeria lisättynä mihinkään. Ei suklaata. Ei kakkuja tai keksejä tms (joissa toki on muutakin josta haluan eroon).

Joku siellä miettii että mitä sitten enää jää syötäväksi? No vaikka mitä.

Paljon kasviksia (on niitä nääs muitakin kun peruna), kalaa ja lihaa sopivasti. Itse en ainakaan niissä pihtaile jos on tosissaan nälkä. (Luomuna tai ainakin marinoimattomana). Kaalista on vallankin tullut suosikki. Onko esim helpompaa ruokaa (ja melko edullistakin) kun paistettu kaali ja (luomu)jauheliha? Pikainen kaalilaatikko. Aivan ihanaa.

Marjoja reilusti. Mustikoita, vadelmia, kirpeämpiä kavereta kanssa.

Kanamuna on erittäin monipuolinen tuote josta itse olen oppinut tekemään esim gluteiinittomia lettuja, aamu"puuroa", munakkaita vaikka mitä. 

Jos iskee ihan kauhee leipähimo niin netti on pullollaan ohjeita jossa viljat korvataan esim psylliumjauheella ja mantelijauheella. Okei osassa käytetään myös esim juustoraastetta (joka taas on maitotuote) mutta nää on niitä kysymyksiä joissa jokainen valinnee itse mikä on pienin paha.

Syötävää siis piisaa kyllä, ja hyvää sellaista. 

Mitä hyvää tästä on seurannut?

painoa on pudonnut noin 2kg vajaassa 3:ssa viikossa, sen enempää nipottamatta. En laske kaloreita, en hiilareita en mitään. Syön 4-5x riippuen onko kuinka nälkä ja kuinka paljon oon fyysisesti kuluttanut päivässä. 

Elokuun lopulla olin kunnossa jossa mun spondyloarthropatia oli niin pahana että lääkkeistä huolimatta särki ranteitakin jo selän lisäksi. Olin pahalla tuulella ja ahdistunut. Turvotti niin kovaa ettei sormukset liikkuneet sormessa ja sukista jäi rantu nilkkoihin. Samoin maha oli kun ilmapallo. kaasupallo jos rehellisiä ollaan. Eikä kyse ollu mistään ilokaasusta tai heliumista. 

Nyt on tosiaan paino pudonnu ja muutenkin olo keventynyt, ja mielialassa on radikaali muutos! Oon taas paljon iloisempi ja positiivisempi. jaksan liikkua ja osallistua. <3 Kolmisen viikkoa sitten kreikan matkan jälkeen itkin koska mun syksyssä ja loppuvuodessa ei ollut muka mitään enää mitä odottaa. Ja sitähän oli hyvä hoitaa mm karkilla.... Nyt oon jaksanut sisällyttää liikuntaa arkeen useampia tunteja viikossa ja jopa pitkään pähkäillyn kuntosalin käytön oon aloittanut.

Edelleenkään mun tarkoitukseni ei ole toteuttaa mitään "laihdutuskuuria", en tähtää ensisijaisesti siihen että pitää olla laiha ja mallin mitoissa ja jotenkin sitä kautta kauneusihanteiden mukainen. Nyt tähdätään terveyteen ja monien vuosien sairastelukierteen jälkeen kropan asettumiseen ja parhaimman vasteen saamiseen lääkkeistä. Jos siinä sivussa paino putoaa niin en toki loukkaannu. Tiedän toki että mulla on hyvin paljonkin turhaa kuormaa joka ei ole hyväksi nivelsairaudessa, mutta en halua enää arvottaa itseäni enkä muita sen perusteella paljonko joku painaa tai onko lihaksia vai pläskiä. KEHORAUHA kokoon katsomatta, jokainen määritelköön ihanne olomuotonsa itse.

Tässä vielä muutamia kuvia nykyisestä arjesta <3.

"Munapuuroa", elikkä kookospuuroa. Kanamunaa, soijakermaa ja kookosjauhetta/kookosjauhoa. On meinaan hyvää etenkin voisilmän ja kanelin kanssa. Ja helppo tehdä. Nälkä ei oo tänäänkään tullut vaikka noin klo 9 söin tuon setin ja kello on jo yli puolenpäivän.

Kaupassa käydään pienet ostokset hakemassa kävellen, pidemmän kautta kurvaten. Omaa aikaa parhaimmillaan.

maitotuotteiden korvaajat. Alpron soijajogurtti ja mantelimaito. Omegaa kehiin myös, samoin D-vitamiiniä (tuon tuotteen lisäksi myös erikseen). Lisäksi kalkkia purkista, kalaharin suolaa sitruunan kera aamujuomaan. Sitruunatiivistettä ruikin ruokiin ym.

Jotenkin tosi rauhallista ja ihan kuin mulla ei ois oikeestaan ees mitään tarvetta tehdäkään mitään muuta. Olen viihtynyt tosi hyvin itsekseen, perheen kanssa ja tietenkin puoliskon kanssa. Ihan kuin en olisi vuosiin tajunnut miten hyvä on olla kotona. Olla vaan rauhassa. Tehdä ihan tavallisia asioita. Jopa pyykinpesu on tuntunut kivalta kun on aikaa ja saa rauhassa laitella.

Jotenkin tuntuu hirmu hyvältä, rauhalliselta. Ei mitään sellasta hulvatonta-happy-happy-joy-joy-bile-hyper-meininkiä vaan tasaista oloa. Kotona olemista henkisesti ja fyysisesti. Yksin olokaan ei tunnu milläänlailla pahalta, ei yksinäisyydeltä ja ulkopuolelle jäämiseltä vaan hyvältä oravanpyörästä ja hektisyydestä hyppäämiseltä.

Olen tässä vähitellen katsellut jo tavaroita mitä tarvitaan reissuun. Pyykännyt kerrankin ajoissa vaatteita, miettinyt ja kartoittanut mitä vielä tarvitsee ostaa tai lainata mukaan. Pakkaaminen tuntuu kivalta, hymyilyttää, melkein naurattaa. Vähän uli 20 päivää ja karistetaan tää maa jaloistamme ja suunnataan sinne mihin molempien sydämestä on jäänyt pala. Kreikkaan. 

Nytkin väkisinkin hymyilyttää kun ajattelen sitä tunnetta kun astuu lentokentälle määränpäässä, tuuli ja tuoksu, lämpö iskee kasvoihin. Ilma on lämmin ja väreilee lentokentän lämpimän asfaltin päällä. Tietää että kohta ollaan tavernassa, korkataan reissun ekat huurteiset. Syödään jotain niistä kymmenistä vaihtoehdoista jotka jo nyt nostaa veden kielelle pelkästä ajatuksesta. On vain se hetki, se viikko, me, kreikka, lämpö, historia, maisemat... Kaiken tän kuluneen vuoden ja viime vuoden paskan jälkeen tuntuu että me ollaan niin ansaittu tää.

Olen kovasti viime aikoina pyöritellyt päässäni syksyä ja mitä haluaisin alkaa silloin harrastaa. Viime vuodet ovat kuluneet hyvin tiiviisti tanssiharrastuksen ja kisatreenauksen parissa, mutta jotenkin edellisten kisojen jälkeen keväästä asti on vaivannut todellinen innonpuute ja jopa lievä kammo-ahdistus-epävarmuus sen suhteen onko musta enään koko hommaan.

Jotenkin yksilö-sarjassa kisaaminen ainakin tunyuu oelvan ehdoton nou nou nyt, ei vaan tunnu yhtään siltä että hinkuisin uusien kisatanssien kimppuun ja alkaisin taas taistella tekniikan ja varaatioiden kanssa. Vartalonhallinta? Käännöstekniikka? Tanssiasento? Tulkinta? Rytmin käyttö... Somebody shoot me.

Rakastan kyllä tanssimista, tiedän että se on tuolla jossain sisällä se kipinä. Mutta tuntuu että olen kadottanut tanssista hauskuuden piiskaamalla itseäni vain kisasuorituksiin. Motivaatio on mennyt vuoristorataa joten hetkittäin olen treenannun kovastikin, kunnes on tullut notkahdus ja ah niin raknetavat "vit*u mä oon vanha-läski-kömpelys, ei musta oo tähän. kaikki muut on niin paljon parempia jne..."

Jotenkin se että asettaa itsensä arvioitavaksi, pantavaksi paremmuusjärjestykseen, esille jotta muut voivat merkitä kynillään tuomaripapreihin havaintoja hyvistä ja huonoista puolista ja alttiiksi ylesiön rakkaudelle tai säälille, saa mut aina menettämään kontaktin siihen kuka minä olen. Mitä minä osaan. Alan hermoilla. Alan yrittää liikaa. Haluan näyttää. Haluan yllättää. Pelkään olevani viimeinen. Haluan voittaa, mutta jos voitan niin epäilen että on tapahtunut joku virhe. En osaa iloita voitoista koska jään surkuttelemaan jotain yksityiskohtaa joka meni pieleen...

Toisaalta mulla on paritanssin puolella maailman paras pro-am pari, tai oikeamminkin opettaja. Pro-am tanssin ideahan on että oppilas (am) tanssii yhdessä opettajansa (pro) kanssa ennalta opetellut tanssilajit, joko harjoiteltuihin rutiineihin tai sitten täysin "improvisoituna" niin sanotusti lead-and-follow (eli "vienti ja seuraaminen") periaatteella. Joten siinä miele4ssä en ole täysin haudannut ajatusta että jatkaisin paritanssi puolella... Koska kuitenkin rutiinit periaatteessa osaan, toki aina on parannettavaa paljonkin, mutta mitään ei tarvitsisi välttämättä alottaa alusta vaan voisi jatkaa siihen mihin keväällä jäätiin. Yksilösarjassa kun vaihtuu taas tanssit niin niissä sitä hommaa olisi sitten ihan liikaa tähän mielentilaan.

Viimeisissä kisoissa sössin aivan täysin pro-am kisasarjani suoritukset, tai no 2 niistä. Twostep ja Cha Cha menivät aivan totaalisen päin helvettiä koska en osannut muuta kuin panikoida. Itkien pois kisaparketilta. fine. Viimeiseen koitokseen eli West Coast Swingiin oli todellakin iso työ koota itsensä. Itkin hotellihuoneessa vaihatessani westi-kuteita päälle, hetken jo päätin etten enää meni kolmatta tanssia tanssimaan, mutta jostain löytyi se voima että päätin että nyt perkele loppuu tää vollottaminen että saakeli menen ja voitann edes yhden noista tansseista. ja niinhän siinä kävi että westin voitinkin. Tosin eihän se mitään korjannut enää kun kahden edellisen tanssin sössimällä olin jo niin vankasti viimeisellä sijalla...

Jotenkin tämän täysin jäätävän pohjanoteerauksen jälkeen on vaikea ajatella että mulla olisi oikein mitään annettavaa kisalattialla. Tuntuu vaikealta edes ajatella menevänsä yhteisiin pro am treeniryhmän harjoituksiin. Koska kuitenkin vertaan itseäni muihin vaikka kuinka yritän että ottaisin vaan rennosti. Olen jotenkin vielä tässä itseni hyväksymisen polulla niin raakile ja vereslihalla että en ehkä edes halua asettaa itseäni arvosteltavaksi tai saattaa itseäni siihen tilaan että huomaan taas lannistavani itse itseäni omilla vertailuillani. Fiksuutta vai pelkuruutta? Who knows.

Mutta jotain syksylle täytyy keksiä. Jotain tanssiinkin liittyvää? Jonkunlainen paluu juurille pelkän hauskanpidon pariin? Ehkä talvella yhdet pienemmät, rennommat kilpailut?

Pelkkää West Coast Swingiä voisin tanssia jos löytyy kiva ryhmä tai kivat tunnit joille mennä mukaan. Sen kisaaminenkin saattaisi jopa vielä sopia ajatusmaailmaan, koska sen saralla kilpaileminen on rennompaa. Sosiaalisempi hauskanpito tapahtuma.

Jokatapauksessa, liikuntaharrastus täytyy syksylle löytyä. Nih. Piste.

Viimeisimmistä kisoista, pro am Twostep.

http://www.youtube.com/watch?v=13SYSdVTkDQ

Youtube linkki viimeisimpien kisojen iltabileiden West Coast Swing kilpailujen karsinnasta. Minut löytää vas. reunasta. Musta pitsipaita & mustat housut, lohenpunainen toppi. kisanumero taisi olla 106? Tämän sarjan voitin, eli näistä karsinnoista mentiin sitten finaaliin.

Tälläsenä vähemmän täyspäisenä "hetken mielijohteesta"-ihmisenä ajattelin heittää itselleni tässä pikku pikku haasteen taas. Johan mä eilen otin suht kevyesti liikuntojen suhteen. (eilen siis pyöräilin melko rauhaisaa tahtia noin 2 x 4,5km uimarannalle & takas kotiin ja uin kohtalaisen matalilla sykkeillä noin vartin ja venyttelin jalkojen lihaksia vedessä. Lähinnä mielen huollollista liikkumista matalilla sykkeillä ja palauttelua sen 8km hölkkä-rääkin jälkeen).

Tänään siis pyöräilin tuon mun pikkusta vajaan 12km duuni-matkan ja aamulla meinaan jatkaa tästä töistä vanhempien luokse toiset suunnilleen saman verran. Saattaa siinä klo 7 aamulla kävästä mielessä että oliko tässä nyt mitään järkeä taas... Mutta toisaalta voi sitä fiilistä kun pääsee sit kuumaan suihkuun ja nukkumaan. Toivottavasti saan porukoiden kissan kainaloon vielä.

 Ollaan menossa huomenna äiskän ja iskän kanssa ideaparkiin ja ajattelin että nappaan siitä samalla päivän liikunnat pyöräilemällä jo ennen shoppailua. Kyllä mä uskon et rauhallista tahtia selviin siitä aamun rykäisystä, mutta eri asia on mites sitten iltapäivällä selviän kotiin... Matkaa on meinaan sitten varmaan se lähemmäs 20-25km ja aamun pyöräily, yövuoroväsy ja shoppailupäivä takana. Mutta uskon että on melkoisen voittaja olo kun kotiin pääsee. Täytyy miettiä hyvä reitti valmiiksi.

Ollaan kuulolla miten akan käy.

Mutta jotenkin hirveen hyvällä tuulella ja kevyellä mielellä olen ollut johtuen tosta sisäisen voiman treenauksesta, yhtälailla kun ulkoisenkin voiman ja kestävyyden kasvattelusta.

Lähdin eilen rankahkon ja tapahtumarikkaan työpäivän päälle hölkälle ja oli taas se sisäinen polte kun kaikki elementit on kohdillaan. Sellanen et tuntuu et kaikki on vaan niiiiiin sopivalla tolalla; voimaa kropassa, pää kaipaa kipeästi nollaamista, selkä on vähän kiukuissaan päivän duuneista ja tietokoneella istumisesta työpäivän päätteeksi (potilas-asiakirjoihin kirjaamiset siis istuttaa koneella joskus tunninkin putkeen). Niin eihän siinä akka voi muuta kun lähtee koetteleen et mitäs sitä vanhasta ruhosta irtois. Oiva päivä siis kokeilla onko kunto kohdillaan ja onko nousujohteisuutta treenissä... Eli taas se ihanan kamala ja kamalan ihana "paljonko pystyn juoksemaan putkeen"- treeni.

ja tattadadaaaa, tittidii, tilpitappi tilpitappi ja kaikkee muuta liiba laaba. Se on hei meikä puten uusi juoksu ennätys 8km!!! woooooaaaaah. Matkalla oli niin äijä olo että pakko olla jotain saakelin adrenaliinia ja testosteroja veressä koska niin oli sellanen voittaja-macho olo että pelkäsin neljännen kilsan kohdalla et pippeli kasvaa housuun tällä menolla!! Oli vaan niin jollainlailla hurjan vahva ja lähes voittamaton olo.

Loppumetreillä juoksua kun olin siinä edellisen ennätyksen kohdilla, 6-7km välillä, lähti korvanapeista kuulumaan Kaija Koon Kaunis, Rietas, onnellinen ja hyvä etten itkenyt liikutuksesta. Taas iski mieleen kuinka sitä saa olla jokaisesta taitetusta kilometristä ihan sairaan tyytyväinen ja ylpeä itsestään. Tässä on käyty noiden sairauksien kanssa sellainen henkinen ja fyysinen suomi-venäjä talvisota ettei tosikaan. Ei oo kun pari-kolme vuotta kun makasin maha leikattuna sairaalassa ja kaikki ihmetteli miksi likasta on veto nii pois ja tulehdusarvot huitelee yli 500 (normaali arvo on alle 8). No kappas siellähän oli suolistosta tikit pettäneet ja vatsakalvontulehdus jylläs. Ei muuta kun taas kirurgin veitsen alle ja tällä kertaa maha auki tisseistä tu*ssuun ja perusteelliset toimenpiteet jotta saatiin muija taas jaloilleen. Liki oli että kolmekymppisten sijasta ois juhlittu mun hautajaisia. Mutta sieltä vaan noustiin ja 8kk sen jälkeen kisasin Englannissa "MM-kisoissa" jo taas tanssiparketilla. Mut kieltämättä näihin ajatuksiin perustuen toi Kaija Koon biisi kyllä nostatti melkoisen riemun ja kiitollisuuden taas mieleen. Just Because I Can.

Eli siis mähän olen elämänkorttipakasta vetänyt itselleni kortit Crohnin tauti ja Selkärankareuma. Voin sanoa liioittelematta että jo jommassa kummassa olisi ollut yhdelle ihmiselle tarpeeksi, mutta otetaan yt sitten molemmat kun kerta kieltäytyäkään ei voi.

Tällä hetkellä lääkitys molempiin on melko hyvällä tolalla, parempaankaan ei lääketiede tällä hetkellä pysty. Crohnini (se siis oli tämä suolistosairaus) on todettu remissiossa (eli siis määrittelemättömällä, toivottavasti helvetin pitkällä, "talviunella") olevaksi.

Selkärankareumaan uusi lääke puree, vaikkakaan en voi olla ajattelematta hetkittäin aikamoisella ahdistuksella niitä mahdollisia sivuvaikutuksia (aivohalvaus, ms-tauti, syöpä, haimatulehdus, veritulpat, kaikenlaiset tulehdukset jne...). Mutta toisaalta, ei elämä myöskään olisi ollut mitään elämää niillä kivuilla joita aiemmin oli... Nyt sentään pystyn joka päivä kävelemään ja jos vaan huolehdin syömiset jne oikein niin pystyn mihin vaan ja kivut ovat vain varjo entisestään.

Missään virallisessa tutkimuksessa tai julkaisussa ei selkärankareumaa kehoitata hoitamaan ruokavaliolla. Tietenkin mainitaan että on hyvä syödä terveellisesti. No jos katsotaan virallis-terveellistä lautasmallia, jota varmaan eniten suositaan Suomessa, niin sehän sisältää suunnilleen:

-1/4 perunaa, pastaa, riisiä.

-1/4 lihaa, kalaa, kastiketta tms.

-1/2 salaattia, kasviksia jne.

Lisänä suositellaan leipää, jopa jokaruolla jolloin leipää kuluu jopa 5-6 viiapletta päivässä.

Itselleni kaikki roskaruoka, sipsit, karkit, isot määrät sokeria jne ovat totaalista myrkkyä... Mutta oireet kyllä tulisivat jo virallisterveellisellä syömiselläkin. Jos söisin perunaa/pastaa/riisiä ja 5-6 leipää päivässä saisin kartuttaa kyllä kipulääke firmojen kassaa ihan kiiettävästi.

Kesälomalla kun söin mitä sattui noin 4 viikon ajan (vehnä, viinakset ja sokeri esim) niin johan oli maha sekaisin, koko akka aivan turvoksissa ja selkä... KILLING ME! Ei meinaan voinut loppulomasta kuvitellakaan esim hölkkää koska selkä oli melkoisen kamala. Ei tosin lähellekään niitä aikoja ennen lääkityksiä, mutta jouduin loman viimeisellä viikolla esim lähtemään saunasta useampana iltana pois kun päivän rasitukset, paska syöminen ja saunasiiderit sai aikaan sellaista vittumaista (en edes pahoittele kielenkäyttöäni) polttoa alaselkään ettei paikallaan pystynyt juuri olemaan. istuminen ja seisoskelu oli pahimmat tilanteet.

No loman jälkeen olen nyt viime sunnuntaista alkaen tass vähentänyt hiilarit maks 50g/vrk ja olo on aivan toinen. Pöhötyksiä on sulanut vaa´an mukaan 3-4kg (niitä siis todellakin oli/on paljon!!!), yhtään kipulääkettä en ole joutunut ottamaan, liikkunut olen melkein joka päivä ja henkinen kantti on paremmalla tolalla kun koko ajan ei joku kipu jäydä.

Mulle parasta syömistä on

-runsaasti kasviksia (salaatti, kurkku, tomaattia kohtuudella, parsa, kukkakaali, paprika etenkin), Näitä vetelen kerrallaan noin puolilautasta tai enemmänkin.

- Lihaa! Tai kunnon lihapitoista makkaraa. Joskus aamulla pekonia tai metwurstiakin esim pannulla pastettuna. (Kanaa, possua, nautaa... mitä millonkin)

- Kala maistuu kanssa, tulee vaan vähän vähemmän tehtyä jostain syystä.

- Toisinaan lihan tilalla juustoja (Feta, halloumi, leipäjuusto ja muitakin "tavallisia juustoja").

- Marjoja, useimmiten esim jälkiruokana. Niissä vähän tarkkailen määriä hiilihydraattien takia. vaikka ovatkin hyvien hillarien lähde. Mieluummin hiiliä marjoista kuin leivästä minulle kiitos!

-kahvin juon maidolla tai kermatilkalla, toisinaan soijakermalla. Maitotuotteista päivittäin melkein kuluu "parta-ukko jogurttia" eli Lindahlsin (käy pirkkakin) turkkilainen jogurttia.

Näillä mennään siis ja selkä on ihan eri kunnossa kun viikko sitten.

En tiedä mikä siinä on että sitten kun "repsahdan" niin repsu jää usein päälle useiksi päiviksi, vaikka hyvin teidän että se tekee mulle henkisesti ja fyysisesti pahaa. Ilmeisesti vallankin sokeriin olen niin koukussa että käyttäydyn kuten muutkin addiktit että sitä kohtuutta ei sitten ole. Eilen töissä kun päätin että otan yhden palan suklaata ja nautiskelen sen mahdollisimman hitaasti ja sitten ei yhtään enempää!! Niin kummasti sitten se päätyi taas siihen että suklaata kului kuitenkin 4 tai 5 palaa. Mutta jos taas en ota sitä ensimmäistäkään palaa niin ei mun kieltäytyminen ole mikään mahdottomuus tai edes kamala uhraus. Mutta se jos ottaa sen ekan palan niin se ei jää siihen.

Eli oppimista on, kohtuudessa ja siinä että ei olisi niin musta-valkoinen syömisenkään suhteen. Ja vallankin ettei siitä tulisi mikään onnistumisen tai epäonnistumisen mittari. Ettei se jos tänään syö sipsiä ja karkkia aiheuttaisi oloa että olempas mä tyhmä ja saamaton kun en saa itseäni pysymään "ruodussa".

VHH-syöminenkö tylsää?? Yksipuolista? Tänään oli aamupalaksi pekonia, kananmunaa fetalla ja ihana raikas salatti. Eilen oli lohisoppaa jossa sieniä ja erivärisiä paprikoita... kermalla toki ;) Ja oon muutes hankkinut käsipainot että sais vähän Bodyä, sporttia ja tsemppistä käsiinkin.

Ja ennen töihin menoa vielä turkkilaista jogurttia, mansikoita, pähkinä-mix:istä kauhaisu ja cocoanibsejä (cocovi).

Siitä se ajatus sitten lähti ja lopulta siitä muodostuikin erittäin hauska useamman tunnin yhdistetty kävely-biitsi iltapäivä. Olin jotenkin ajatellut että tohon läheiselle rannalle on noin 2km matkaa, vähän kyllä käpsytellessä ihmettelin että mites tässä nyt menee 45minsaa, mutta hyvässä seurassa ja juoruillessa viime aikojen kuulumisia ei matka eikä mikään tunnu pitkältä. Rakastan sitä kun ajantaju katoaa, tai pitäskö sanoa "matkantaju" tässä tapauksessa. Kiva huomata ettei ole niin rapakuntoinen kun  vaikkapa vuosi sitten kun itsekin yllättyy millaisia matkoja tulee tallustettua "ihan tuosta vaan".

Eli siis onneksi oli toi runkeeper päällä niin selvisi sitten että matka olikin yli 4km per suunta. Tuli siis melkein vahingossa käppäiltyä ihan sopivaa tahtia melkein 9km eilen. 

Uidessa ja rannalla hengaillessa meni myös ihan huomaamatta aikaa, mutta tulipahan kuulumisia vaihdettua sangen perusteelisesti ja mikäs sen mukavampaa.

*************************************************************

Eiisiä lenkki-maisemia. Tykkään niin kovaa tosta "sydänkävely puhelin appsista" Becelin liikunta-kampanja jossa becel lahjoittaa rahaa "woman in red:lle" jokaisesta kävellystä kilometrista. Rahat menee naisten sydänterveyden tutkimukseen. Hyvä ja tärkeä aihe siis ja mitä parhain idea lahjoittaa noin että itse liikkuu joka kilsan ja euron eteen!!!

Aivan ihanaa kun on kesä, hittolainen. Maisemat on ihanat täällä "maalla" kun kaikki on vehreetä ja kukat on aikalailla parhaimmillaan tienvarsilla jne. Mikäs siinä on sporttaillessa, vaikka ihan vaan rauhaksiin mieltä lepuuttaen.

Tänään en rehkinyt mitenkään hulluna. Tein rauhallisen noin 30min pyörälenkin, muutamia kilsoja vaan. Ajelin itseasiassa hakeen kaupasta kissanruokaa ja vissyä, mut kiertelin tuolta pitkin ja poikin että tuli vähän lisäkilsoja. 

Oli jollainlailla niiiiiiin kiva fiilis että kaupassa jammailin hyllyjen välissä musaa popitellen kuulokkailla. Saatoin näyttää aika crazyltä mutta eipä se haittaa. 

Lähdin vielä aika myöhään lenkille fillarilla. Oon laittanut itselle tavoitteeksi että jos saisi tänä kesänä 40km putkeen ajeltua. Ei siis tarvii olla mikään hullun rankka lenkki vaan ihan vaan henkisesti haluiaisn koetella itseeni ja päättäväisyyttä. Tarvis kyllä sitä ennen satulaan kunnon geelipäällisen tai sellaset huvittavat geeli-housut. Vetäsin eilen meinaan melko hyvällä temmolla (toki oli rauhallisempiakin jaksoja välissä) 20km lenkin, aikaa meni noin1h20min. En osaa sanoo onko se hyvin vai huonosti :D Eikä mua oikeen ees kiinnosta mitä se muiden mielestä. Mulla pysyi sykkeet hyvällä tasolla, reidet huusi hoosiannaa hyvissä ylämäissä ja sisäinen puhe lenkin aikana oli positiivista.

Kuulostaa ehkä dorkalta, musta itsestäni kuulosti ainakin, niin kannustin itseäni kuten oisin kannustanut hyvää ystävää. jaksaa jaksaa, gooooo girl. Ja mitä nyt mieleen tuli. Ja kappas meni kaikki ylämäet ajaen ja vielä persus kii penkissä!

Kiva oli painaa heinäkuisessa illassa. Auringonlasku ja pilkahtelu pilvimuurista, viljapellot, tuoksut. Hyvä musiikki.